Opiskelijaedustaminen

Opiskelijaedustajien tärkein tehtävä on selvittää ja tuoda esiin opiskelijoiden näkökulma opetuksen ja yliopistoyhteisön kehittämiseen.

Tamyn linjauksen mukaan opiskelijoilla on oikeus edustukseen kaikissa Tampereen yliopiston työryhmissä, joissa käsitellään opetusta. Opiskelijaedustajana toimiminen onkin tärkeä osa koulutuspoliittista edunvalvontaa tutkinto-ohjelma – ja yksikkötasolla. Tällä sivulla kerrotaan opiskelijaedustamisesta yleisesti ja pyritään tiedottamaan sosiaalitieteiden ja yksikkömme ajankohtaisista opiskelijaedustajahauista kootusti.

Opiskelijat ovat oman alansa opetuksen asiantuntijoita, sillä opintojensa myötä heille syntyy käsitys toimivasta opetuksesta ja ohjauksesta. Tätä näkemystä tarvitaan kaikissa opetuksen kehittämistä koskevissa työryhmissä. Opiskelijaedustajalle luottamustehtävässä toimiminen antaa erinomaista kokemusta monista työelämänkin perustaidoista. Lisäksi luottamustehtävissä toimimisesta voi hakea opintopisteitä, joita voidaan opintoihin sisällyttää yhteensä enintään 10 opintopistettä. (Lisätietoja: http://www.uta.fi/yky/opiskelu/kaytannot/luottamustehtavat.html) Lisäksi yksikön johtokunnissa ja erillisyksiköiden neuvottelukunnissa työskentelevät hallopedit eli hallinnon opiskelijaedustajat saavat kokouspalkkion.

Lähde: http://www.tamy.fi/opiskelijaedustaminen

Oheinen kaavio kuvaa yleisluontoisesti opiskelijaedustamista sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelman ja yhteiskunta – ja kulttuuritieteiden yksikön eri toimielimissä. Kaaviossa keltaisella taustalla on yliopiston johtosääntöjen sanelema, muodollinen toimielin, sinisellä taustalla yksikkötason eri toimielimiä ja vihreällä sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelman toimielimiä. Lilalla on kuvattu opiskelijatoimielimiä eli Interaktiota ja KYKY:ä. Kaavion viivat kuvaavat yhteyksiä eri toimielimien väillä ja huomionarvoista on, että opiskelijatoimielinten yhteydet muihin yksikön ja tutkinto-ohjelman toimielimiin muodostuvat  opiskelijaedustajien varaan. Aktiiviset opiskelijaedustajat ovatkin kaikkien sosiaalitieteiden opiskelijoiden yhteinen etu – mikset siis hakisi itsekin mukaan!

Opiskelijaedustus-YKYss_3qhja22i


Täyttämättä olevat opiskelijaedustajan paikat tällä hetkellä:

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s