SOSIAALIPSYKOLOGIAN PÄIVÄT 2015 – MATKARÖPÖRTAASI

Interaktion jäsenet Iiro Aro sekä Haades Pesonen (nimi muutettu) kävivät soluttautumassa Kuopiossa 26.11-27.11 järjestetyille vuoden 2015 sosiaalipsykologian päiville. Matka oli vaiheikas, ja vaikka tekstimme saattaa tästä johtuen olla pitkähkö, suosittelen vahvasti loppuun asti lukemista matkalla sattuneiden kommellusten vuoksi. Valitettavasti olimme ainoat tavoittamamme Tamperelaisen sosiaalipsykologian opiskelija-edustajat tämän vuoden päivillä, vaikkakin taipaleemme joitakin vaiheita jakoi myös henkilökunnan vahvistus Marko Salonen. Epävirallisen virallinen delegaatiomme koostui kuitenkin siis pääosin kahdesta ”henkilöstä”. Onneksi olemme molemmat tiedealapäivien veteraaneja – tämä olisi Haadeksen 6-8 tiedealapäivä, ja itseni neljäs. Kompensoimme siis osallistujien määrän vajavaisuutta laadulla.

SINNE ELI MENOMATKAN TUNNELMIA

Reissu alkoi 26.11 aamulla. Pyrimme siirtymään Kuopioon suoralla junayhteydellä, lähtöaikaan kello 8AM. Tämä ei tietenkään onnistunut, vaan radan sähköverkon vian vuoksi jouduimme siirtymään junasta korvaavaan bussiyhteyteen Jämsään. Siirtymävaiheessa törmäsimme ensimmäistä kertaa herra Saloseen, jonka seurassa jatkoimme ripeästi bussiin. Huomioimme tässä vaiheessa seurueemme harvinaisen onnistuneet vaatetusvalinnat; meistä jokainen oli näet pukeutunut erinomaisen värikkäisiin housuihin. Iiro suosi vihreää, Haades tummaa violettia ja Salonen pirteän punaista.

Jämsästä jatkoimmekin määränpäähämme junalla. Iiro olisi selvinnyt ostamatta lippua, sillä konnari ei ilmeisesti viitsinyt herättää häntä hänen röhnöttäessään kahden penkin pituudelta raajat sinne tänne sojottaen. Iiro ei handlaa aamuja hyvin. Haadeskin yritti nukkua putkihuivi päässä, joten matkasta ei kaiken kaikkiaan ole juurikaan muistikuvia.

Saavuimme Kuopion rautatieasemalle noin kahdeltatoista iltapäivällä. Lyöttäydyimme jälleen Salosen seuraan ja aloitimme vaarallisen yrityksen navigoida läpi Kuopion apunamme vain Haadeksen tulostama tiekartta. Kartassa oli joitakin puutteita, muun muassa rautatieasemaa siihen ei ollut lainkaan merkitty. Hallussamme ei myöskään ollut minkäänlaisia tarkoitukseen sopivia elektronisia apuvälineitä. Tästä huolimatta löysimme määränpäähämme vailla sen suurempia haasteita Haadeksen pettämättömän suuntavaiston johdattamana.

SIELLÄ ELI DAY 1 ELI SAAPUMINEN KUOPIOON JA PÄIVÄT

Kampukselle saapuessamme ihmetystä herättivät ensimmäisenä rakennusten nimet. Oli Studentia, Canthia, Melania ja niin edelleen. Näistä viimeisimmän etymologia jäi hieman mystiseksi. Päivien varsinainen ohjelma sijaitsi kuitenkin Snellmania-rakennuksessa. Sinnepäin talsiessamme totesimme kampusalueen olevan huomattavan seesteinen. Yliopiston kampusaluetta rajasi näet lahti, jonka aavat vetiset aukeat olivat tunnelmaltaan vaikuttavat jopa marraskuisessa räntäsateessa.

seestee1

Snellmaniaan päästyämme marssimme tiskille ilmoittautumaan. Itse sain toimituksen yhteydessä tuttuun tapaan nimilapun ja kansion promomateriaalia (artikkelikuvassa näkyy millaista), Haades jäi ilman kun oli unohtanut virallisen ilmoittautumisen. Päiville ilmoittautumisen yhteydessä saimme urkittua paikallisen sosiaalitieteiden ainejärjestö Socius RY:n mainostaman jatkopaikan sijainnin ja ajankohdan. Kapakka oli kuulemma nimeltään apteekkari – tästä lisää tuonnempana. Harmillisesti varjobileistä ei ollut tietoa, emmekä olleet ilmoittautuneet maksulliseen iltajuhlaan. Keksimme kuitenkin onnistuneesti omaa kivaa – siitäkin lisää tuonnempana.

Haimme ilmaiset kynät, kahvit ja teet ja keskustelimme sokraattisessa pienessä käytävässä välittömän ympäristömme arkkitehtuurin kotoisuudesta. Kuopion SYY ry:n teeannostelija-standinpitäjän kasvojen peruslukemat värähtivät, kun kerroimme hostellimme nimen olevan Hermanni. Kieltäydyttyämme Psykologia-lehden vuositilaajan maksullisesta arvonimestä, törmäsimme loistavaan konseptiin nimeltä graduseinä. Tälle seinälle opiskelijat eri puolelta Suomea olivat tehneet ajatuskarttoja graduistaan. Vielä lukuhetkelläsikin jossain Kuopiosta löytyvät Haadeen & Iiron gradumindmapit.

Kannabis

Graduseinän ehdottomasti viihdyttävin asukas. Kyseessä ei valitettavasti ole jutun kirjoittajien graduista kumpikaan.

Kävimme lounaalla paikallisessa Amicassa. Jotkin asiat, kuten maanlaajuiset catering-yritykset pysyvät samoina. Myydyt energiajuomat tosin olivat erimerkkisiä, ja opiskelijaruoka huomattavasti halvempaa: 2,15e per annos! Huikeaa.

Siirryimme erinomaiseen Brett Smithin keynoteen, jossa esiteltiin narratiivien ja kehojen välistä kiinteää suhdetta disabled-kehojen kautta. Me reagoimme kehollisesti narratiiveihin ja ne ovat kehoissamme, kerromme niitä kehoillamme. Tsekatkaa Bourdieun (aka. Pördö) narratiivinen habitus; meissä on valmiiksi jotain, jonka ansiosta jotkin kohtaamamme narratiivit kuvottavat meitä hyvin kehollisesti, kun taas toiset innostavat.

Luento

Brett Smithin vahva vakaumus muuttaa maailmaa sekä toisaalta janoisuus välittynee kämäisestä kuvalaadusta huolimatta.

Luennon jälkeen oli aika kahvin (kiitos Kuopion kaupunki) sekä epävegaanisen, mutta muutoin odotuksia vastanneen pullan viihtyisää käytävien keskelle sijoitetun opiskelijakirjaston lokoisuusosastoa ihaillen. Hajaannuimme työryhmiin hieman myöhässä – Iiro siirtyi minuuden, identiteetin ja elämänkulun työryhmään siinä missä Haadeen määränpää oli ruumiillisuus ja visuaaliset menetelmät. Työryhmät olivat innostavia; saimme kuulla muun muassa johtajuuden käsittelystä sekä maalaustaidekyselyiden että tanssitutkimuksen avulla.

Erään muistitikun hidastellessa Haades otti puheenvuoron kesken ruumiillisuustyöryhmän ja tiedusteli jälleen varjobileistä ehdottaen hiljaisuuden jälkeen ex-tempore juhlintaa ihan missä vaan. Haades:”Jos kiinnostaa, niin tulkaa juttelemaan työryhmän jälkeen tuossa oven ulkopuolella.” Ehdotusta kehuttiin, mutta valitettavasti varjobileet eivät aktualisoituneet edes sinnikkään kasvokkaisen ja facebook-huutelun myötä.

ETKOT ELI HOSTELLI JA OMAA KIVAA

Jouduimme siis järjestämään ns. omaa kivaa noin iltakymmeneen asti. Päätimme siis heittäytyä jälleen kerran vajavaisen karttatulosteen armoille, ja lähdimme suunnistamaan kohti hostelli Hermannia. Nimi on muuten ehdottomasti top-kolmosessa hostellien nimissä, Hostel Mostelin (Sofia, Bulgaria) sekä Casual Hostelin (Brasov, Romania) ohella.

Haadeksen suunnistusvaisto ei taaskaan pettänyt vaikka tie ja naapurusto olivat jokseenkin hämyjä: määränpäänämme oleva asuinalue näytti ns. paremman väen linnoitukselta. Viereinen pimeä rantatie taas näytti marraskuun illlassa henkirikokselta. Kontrasti oli kutkuttava. Joka tapauksessa tässä miljöössä sijaitsi Hostel Hermanni, jossa meitä emännöi ihastuttavan rempseä Olga. Hän puhui sujuvaa suomea vahvasti venäläisittäin murtaen, ja piti meistä erittäin hyvää huolta. Totisesti, kuten Olgaa saapuessamme tervehdimme: Hieno hostelli, Hermanni.

Jätettyämme kamat hostellille lähdimme kohti keskustaa mieli avoimena. Päätimme suunnata pelotta hyistä iltaa päin piknikmeiningillä: lähtisimme etelään kohti satamaa, taskussamme patonkia, siideriä ja juustoa. Kauppareissulla Haades palautti 30 sentin edestä pulloja, jotka hän nosti rahana, ja kysyi kassalta voiko ottaa pullonpalautusautomaatin roskiksesta muovikassit. Tähän kassaneiti virkkoi notta ”nyt kun ne on sulla kädessä, niin voit sä ottaa ne”. Pelkkää voittoa; tarvitsimme muovipussit istuinalusiksi.

EMppukuusi

Eväät, joulukuusi ja hilpeä tunnelma – illan seikkailu voi alkaa.

Vietimme syvällisen illan pyörien ympäri Kuopion keskustaa ja lopulta otimme tee-se-itse-etkojemme tukikohdaksi matkustajasataman tyhjän esiintymislavan. Onneksi myös pohjoisen supermarketeista saa vegaanista juustoa. Haades summasi etkot sanoin: ”No, joskus on gorilla ja joskus on Pori. Sellaista on elämä keittiössä.” Meistä kumpikaan ei luultavasti tule koskaan täysin ymmärtämään mitä tämä ilmaisu varsinaisesti tarkoittaa.

ILTABILEET ELI ILTABILEET 

Noin puoli yhdentoista aikaan olimme valmiita siirtymään Apteekkariin. Ravintola jakautui kahteen osaan, joissa molemmissa musiikki oli miellyttävän hiljaista, mahdollistaen keskustelun. Kyseisenä iltana meitä viihdytti myös livekeikka, covereita soittivat. Tamperelaisittain paikka oli kuin joku olisi nerokkaasti yhdistänyt pub Kahdet Kasvot ja yökerho Doriksen keskenään. Paikka oli myös melko täynnä sekä opiskelijoita että henkilökuntaa. Meille oli aiemmin suositeltu paikan spesiaalia 11 euron viinipulloa, joita havaitsimmekin kannettavan pöytiin useita kertoja illan kuluessa. Osallistujakunta oli ilahduttavan heterogeeninen: paikalla tuntui olevan yliopistoihmisiä, mäkihyppääjäryhtisiä setiä sekä yksi dude jolla oli noin metrin pituinen tukka joka oli geelitty suoraan ylöspäin. Kyseessä eivät siis olleet todellakaan mitkään pelkät opiskelijabileet. Paikallisen suorittamisen taso ansaitsee myös maininnan. Illan aikana todistimme todellista meininkiä, ja myös Haades taisi unohtaa kerran illan aikana miten vessaa käytetään. Onneksi vain hetkeksi.

Onnistuimme myös tutustumaan Kuopiolaisiin kollegoihimme, ja kävimme illan aikana monia henkeviä keskusteluja sosiaalipsykologian suuntautumisistamme, opiskelijaelämästä, legendaarisista paikallisista opettajista, akateemisista painotuseroista kaupunkiemme välillä ynnä muusta. Aivan mahtavaa. Joidenkin määritelmien mukaan ilta oli päättynyt, kun haimme elämämme parhaat falafelannokset keskustan kioskista, jossa edes sähkökatko ei häirinnyt annostemme valmistamisessa.

DAY 2 ELI DARRA, LUENNOT & JUOKSU JUNAAN

Aamulla, kuten tapoihin kuuluu, sovitusta heräämisajasta pidettiin kiinni vaikkei se kovin aikaisin ollutkaan. Perinteiset aamuyhdeksän työryhmät eivät näet olleet käytäntö näillä Päivillä. Aamulla ystäviä olivat vesipullo, siivoojan imuria äänieristävä ovi sekä (Haadeelle) Dragonball-manga. Nukkumaanmenoamme värittänyt putkistoon paikannettu paukkuminen ei onneksi jatkunut pitkälle yöhön. Avaimien palautuksen yhteydessä Iiro bongasi huoneen nurkasta lattianvahauskoneen. Se oli ”Discomatic Samba”-merkkinen, joka herätti darraväsyssämme hilpeyttä.

Vääntäydyttyämme yliopistolle tyylikkäästi myöhässä eli miedosti esityksen alkamisen jälkeen nautimme 2/3 näkökulmasta ruumiillisuuteen­. Luennoitsijoina toimivat Kuopiossa kovasti pidetyt Pasi Hirvonen (erittäin kiinnostavaa kamaa ruumiillisuudesta diskursiivisen analyysin täydentäjänä) sekä Elisa Aaltola (Simone De Beauvoir ja sukupuolittunut ruumiillisuus). Valitettavasti emme siis ehtineet hitailultamme näkemään Pekka Kuuselan puheenvuoroa (ilmeisesti habituksesta). Pikaisen ruokailun jälkeen lähdimmekin jo juoksemaan takaisin juna-asemaa kohti.

TAKAISIN ELI EI TIEDOLLA, TAIDOLLA VAAN TUURILLA

Juna-asemalla meitä odotti vaikea päätös: 4min junan lähtöön – a) ostaako lippu automaatista ja mahdollisesti myöhästyä junasta b) mennäkö junaan ja yrittää ostaa sieltä lippu kortilla, sillä käteistä ei ollut tarpeeksi vaiko c) odottaa viisi tuntia seuraavaa junaa näin minimoiden rahanmenon riskin. Vaihtoehto B it is, sillä korttihan käy melkein missä vaan.

Selitimme tilanteen konduktöörille, joka kokeili visojamme. Tarkastusmaksun olisi voinut läväyttää sääntöjen mukaan kuulemma ilman visan kokeilemistakin. Korttimaksut eivät toimi, ja konnari kehoitti meitä istumaan ja lupaa tulla kokeilemaan uudelleen. Hän kävelee ohitsemme jonkin ajan kuluttua ja sanoo jälleen palaavansa pian.

Alamme puhella yliopisto-elämästä aikaa tappaaksemme. Yhtäkkiä vieressämme istuva tuntematon herrasmies alkaa jutella meille. Käy ilmi että jaamme akateemisen sivistyksen kotina Tampereen yliopiston. Hän on -80–luvun kasvatti ja opiskellut sivuaineenaan sosiaalipsykologiaa. Sattuma on vähintään puolikuun kokoinen ja onnen täytyy olla meille suopea; korttimaksukin järjestyy ihan varmasti. Kuulimme sosiaalipsykologian historiaa yliopistostamme ja luimme hänen älypuhelimestaan erään aikakauden sosiaalipsykologin (Klaus Weckroth!) artikkelin hulluudesta. Hulluudesta kirjallisuuteen on lyhyt matka – Haadesta pyydettiin luettelemaan joitain lempikirjojaan, minkä seurauksena hänen muu kirjamakunsa luettiin tismalleen oikein ja uusia lukusuosituksia vastaanotettiin vaikuttuneina.

Kun olimme päässeet tämän Lapin Kultaa naukkailleen taikurin kanssa Daniil Kharmsin ihailuun asti visainen ongelmamme aktualisoitui: konduktööri ei ollut palannut vaikka aikaa oli kulunut runsaasti ja eri mies toimitti nyt vaunussamme tätä virkaa. Oli tehtävä päätös – jäimme siis ex-tempore pois Pieksämäellä ja ostimme lipun sieltä Tampereelle. Hyvästelimme junan hienon seuran ja valitsimme kolme vapaata tuntia Pieksämäellä, vapautuksen kuumottelusta & tarkastusmaksusta sekä ihan asemalta hankitun junalipun ostamisen, sillä se on rehellistä ja oikein. Oma tarinansa on se, kuinka lippuautomaatti oli tänään rikki ja kuinka lipunmyynti VR:n toimesta oli lakkautettu asemalla, mutta se sivuutettakoon sillä paljon on vielä tapahtumatta.

ONE DOES NOT SIMPLY TRAIN INTO TAMPERE, ELI PIEKSÄMÄKI

Näin vahingossa pummilla matkustettuamme Haades antoi lyhyen johdatuksen Iirolle Pieksämäen rautatieasema-arkkitehtuurista, minkä seurauksena vastaan tullut kirpputori oli oleva huvikkeemme pimenneessä alkuillaassa. Esineistö oli poikkeuksellisen kaunista ja erikoista. Erityismaininnan ansaitsee art nouveau –tyylinen hekumallisen muotoinen lipasto sekä Fredrikssonin vihreä huopahattu. Mukaan tarttui lopulta kaksi kitschahtavaa itämaistyylistä koristemattoa ja puinen suitsukkeenpolttorasia. Suunta jatkui huippurentoon ja tyylikkääseen irkkupubiin, jota suosittelemme kaikille Pieksämäellä käyville writer’s blockista kärsiville hahmoille. Rentoudella tarkoitamme muun muassa sitä, että kummankin juomasta veloitettiin aluksi väärä hinta, mikä johti alennukseen sekä kommentteihin tyyliin ”noo, ei se nyt ole niin tarkkaa”. Siellä aloimme kirjoittaa tätä röpörttiä tuoppein äärellä kunnes juna kutsui meitä jälleen – toisen ravitsemusliikkeen sisällään pitänyttä reittiä edeten. Jälkimmäisessä paikassa meistä tuli aidosti paikallisia.

Katsokaa: Iiro ja Haades Keski-Suomen Villin Lännen baarissa – vain saluunanovet puuttuivat sisustuksesta – istumassa pimeässä nurkassa muutoin kirkkaasti valaistussa baarissa, nahkasohvalla. Näyttämönä edessämme muun baarin perjantaialkuillan elämä. Joimme tottakai ”talon siideriä”, joka löi meidät ällikällä. Siideri valmistettiin silmiemme edessä: 0,4dl omenavissyä kaadetaan Koskenkorva-shotin päälle ja tarjoillaan viileänä. Kun matkustaa on aina syytä kokeilla paikallisia erikoisuuksia vailla ennakkoluuloja. Ja mikäpä sen parempaa kuin pieksämäkeläinen siideri, aito ja paikallinen, juuri meitä varten valmistettu.

LOPPUSANAT ELI ENSI VUOTTA ODOTELLESSA

Nyt olemme junassa, lipullisena, levollisena. Ainakin ensi torstaihin saakka maa olkoon taas vakaa Haadeen ja Iiron jalkojen alla. Matkaseurana on pieni haikeus, sillä odotusaika seuraaviin Päiviin on vuosi. Kenelle nämä Päivät ovat ja miksi tulla? Kenelle suosittelemme näitä päiviä? Nämä sanat, tämä röpörtti, jota kirjoitamme hiljaisessa junassa ennen kuin Hämeenkadun valot tulevat vastaan olkoon kutsu ihan kaikille sosiaalipsykologiasta kiinnostuneille tulla ja osallistua – sillä mitä muuta tämä matka on ollut kuin sosiaalipsykologiaa puhtaimmillaan ja aidoimmillaan? Show on hetkeksi ohitse vaikka matkustaja lähellä meitä halusikin ostaa lipun määräasemanaan ”Kouvolasta tännepäin”.

Lähtiessämme Itä-Suomen yliopistolta rautatieasemalle päin Päivien päätyttyä tapasimme vielä edellisen päivän tuttavuuksia. Kiitimmme Päivistä kokemuksilla rikastuneina, hyvin nauraneina. Tampereen Päivät tulevat ensi vuonna ja hyvästimme olivat, sekä kuopiolaisille että nyt röpörtaasimme päätteeksi sinulle, lukija:

”Me ollaan ensi vuonnakin pöhisemässä”.

Tulkaa tekin.

Iiro Aro & Haades Pesonen,

kirjoitettu 27.11.2015 klo 16:14 eteenpäin Pieksämäellä Irkkupubissa & viimeistelty junassa Pieksämäki-Tampere välillä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s