Interaktiolainen, hae harjoitteluun nyt ja heti!

Joulukuussa kannattaa varata muutama minuutti aikaa yhden tärkeän sähköisen lomakkeen täyttämiseen. Kyseisellä lappusella haetaan harjoittelutukea vuodelle 2014. Tuolla rahasummalla avautuu mahdollisuudet lukuisiin ja lukuisiin harjoittelupaikkoihin, joista saadut työelämävalmiudet ja kontaktit voivat olla äärimmäisen arvokkaita oman työllistymisen kannalta. Hyvällä tuurilla saattaa jopa löytää vastauksen sukulaistensa ja tuttaviensa ainiaan toisteleviin kysymyksiin kuten ”mikä susta sitten tulee isona?”

Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelman sivustolla [http://www.uta.fi/yky/sos/tyoelama/index.html] on kattavasti tietoa työharjoittelun opintojaksosta. Työelämäsijoittumisia [http://www.uta.fi/opiskelu/tyoelama/seurannat/index.html] sekä avoimia harjoittelupaikkoja [http://www.uta.fi/opiskelu/tyoelama/harjoittelupaikatnetti.html] on koottu puolestaan ura- ja rekrytointipalveluiden sivulle. Niitä kannattaa selailla, vaikka ei olisi vielä suunnitellutkaan harjoittelua tekevänsä.

YKY:llä on harjoitteluasioissa siitä hyvä käytäntö, ettei harjoittelua ole pakko suorittaa vasta opintojensa loppuvaiheessa. Työnantajillekaan tämä ei välttämättä ole mikään kynnyskysymys. Mainittakoon vielä, että ainakin viime vuonna harjoittelutukea saivat kaikki hakeneet ja siksi mielenkiintoiseksi kokemiinsa työpaikkoihin kannattaa ainakin pyrkiä. Niin kutsutuissa oikeissa töissä vietetty muutama kuukausi voi parhaimmillaan antaa virtaa opintoihin, osviittaa siitä onko oikealla alalla ja ennen kaikkea varmuutta siitä, että sosiaalitieteet tarjoavat soveltuvia valmiuksia hyvin monenlaisiin ammattitehtäviin.

Seuraavassa on kahden interaktiolaisen, Jan Telfordin ja Kaisa Leskisen, kokemuksia harjoittelusta viime kesältä.

 

Jan: Ulkopolitiikkaa ja twiittailua

Suoritin itse harjoitteluni ulkoministeriön viestintäyksikössä viime heinä–syyskuussa. Olin listannut noin parikymmentä paikkaa, joihin voisin laittaa hakemuksen ja kokeilla onneani. Ulkoministeriön viestintään minulla ei ollut mitään suuria intohimoja, mutta olen opiskellut pitkänä sivuaineenani kansainvälistä politiikkaa ja työskennellyt lehtialalla, joten uskoin, että pesti voisi olla sopiva.

Pääsin haastatteluun, joka tosin alkoi viiden minuutin vuodatuksella VR:n epäluotettavuudesta. En ollut ihan varma, pitäisikö minun yhtyä haukkumaan valtion rautateitä valtion työntekijöille vai inttää vastaan. Ilmeisesti tein oikein epämääräisesti myötäillessäni, sillä olin hädin tuskin päässyt takaisin Helsingin rautatieasemalle, kun sain puhelinsoiton ja sen myötä harjoittelupaikkatarjouksen.

En ollut saanut juurikaan perehdytystä ennakkoon, joten tarkoista työtehtävistäni minulla ei ollut paljoa käsitystä ensimmäisenä työpäivänäni. Yksikössä pidettiin joka päivä aamupalaveri, joissa olin parin ensimmäisen viikon aikana enemmän tai vähemmän pihalla. Vastaanotto oli kuitenkin hyvä ja töiden alettua sain kunnon ohjeistuksen tehtäviini. Omasta toivomuksestani hoidin kaikenlaisia tehtäviä, mitä yksikössä oli tarjolla. Jonkin aikaa tarvitsin opastusta muilta, mutta melko pian pystyin työskentelemään itsenäisesti. Myös aamupalaverit ammattijargoneineen, tuhansine lyhenteineen (joita ulkoministeriössä rakastetaan; esimerkiksi viestintäyksikkö kulkee nimellä VKO-20) ja käytänteineen tulivat tutuiksi. Jokaisella työpaikalla lienee tietyt tottumukset ja kasapäin hiljaista tietoa, jotka pitää vain oppia tuntemaan.

Mitä sitten tein? Kiertelin seminaareissa ja muissa ulkoministeriön järjestämissä tilaisuuksissa, joissa oli yleensä joku kovin tärkeä ihminen puhumassa, ja kirjoitin näistä juttuja. Editoin suurlähettiläiden ja muiden virkamiesten ulkomailta lähettämiä kauppa- ja turvallisuuspoliittisia raportteja julkaisukuntoon, kirjoitin muita uutisia aiheista, jotka liittyivät jollain tavalla ulkoministeriöön tai sen toimialaan, ja laadin vastineita artikkeleille, joissa oli jollain tavalla kritisoitu ulkoministeriön tai sen ministereiden toimintaa.

Järjestelin myös mediatapaamisia toimittajien ja virkamiesten välillä, avustin suurlähettiläspäivien ja muiden tapahtumien organisoimisessa ja tuurasin välillä ulkoministeriön viestintäpäivystyksessä, johon toimittajat soittavat, kun he tarvitsevat jonkin alan asiantuntijaa vastaamaan heidän kysymyksiinsä. Mediayhteydenottojen määrä vaihteli suuresti, mutta yleensä niitä tuli päivän aikana noin kymmenkunta. Tosin toisen työpäiväni aluksi oli käynyt ilmi, että tietovuotaja Edward Snowden oli hakenut muun muassa Suomesta turvapaikkaa. Tällaisina päivinä viestintäpäivystyksen puhelin soi satoja kertoja.

Lisäksi tein mediaseurantaa ja päivystin Facebookissa sekä Twitterissä – kuulostaa ehkä helpommalta, mitä se olikaan. Kerran kävi käsky livetwiitata eduskunnasta Aleksander Stubbin järjestämästä tiedotustilaisuudesta, joka liittyi EU:n ja Yhdysvaltojen välisiin vapaakauppaneuvotteluihin. Paikalla oli koko elinkeinoelämän ja ammattiyhdistysliikkeen kärkikaarti – sinä päivänä saattoi aluksi hieman jännittää.

Monenmoinen nettisivujen päivittäminen kuului myös toimenkuvaani. Hieman yllättäen pääsin harjoittelemaan vielä koodaamistakin. Kaikkiaan olin kuitenkin hyvin tyytyväinen, että sain tehdä ja kokeilla monia eri asioita. Työntekijätkin suhtautuivat alusta lähtien minuun ja toiseen harjoittelijaan samalla tavoin kuin keneen tahansa muuhunkin työläiseen, joten työporukan kanssa ei syntynyt suuria ongelmia.

Ilmeisesti oma harjoitteluni sujui pomonikin mielestä hyvin, sillä noin kuukausi jakson jälkeen sain työtarjouksen ulkoministeriöstä vähintään puoli vuotta, enintään ehkä vuoden kestävään pestiin. Hieman vastahakoisesti jouduin kuitenkin kieltäytymään kiinnostavasta tarjouksesta. Opiskelut on hyvä viedä loppuun, ennen kuin siirtyy pysyvästi työelämään. Jos työskentely ulkoministeriössä tai jossain suurlähetystössä kiinnostaa, niin ei muuta kuin rohkeasti hakemusta menemään. Politiikan tutkimusta voi olla hyvä lukea sivuaineena, mutta se ei todellakaan ole mikään ykköskriteeri.

Kaisa: Tutkimuksia lasten parissa

Olin elokuun 2013 töissä tutkimusapulaisena Turun lapsi-ja nuorisotutkimuskeskuksessa, Cyrissä (http://www.utu.fi/fi/sivustot/cyri/Sivut/home.aspx). Vaikka kyseessä ei ollut varsinainen harjoittelu, vastasi toimenkuvani suurin piirtein harjoittelijan arkea.

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus on kuuden korkeakoulun, Turun kaupungin sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yhteinen tutkimuskeskus. Keskus on toiminut vuodesta 2007 asti Turun yliopiston hallinnoimana tehostaen Varsinais-Suomen korkeakoulujen yhteistyötä monitieteellisenä ja korkeatasoisena lapsi- ja nuorisotutkimuksen keskittymänä. Tällä hetkellä keskuksessa on meneillään Hyvän kasvun avaimet-seurantatutkimus, Nuoret luupin alla-hanke, ProMeal- pohjoismainen kouluruokailututkimus sekä Liikkuva nuori-hanke.

No mitäs minä sitten siellä tein ja miten alun perin edes päädyin sinne? Tammikuussa 2013 lähetellessäni kesätyöpaikkahakemuksia, muistin tutkimuskeskuksen olemassa olon ja laitoin heti sähköpostia keskuksen tutkimusjohtajalle kesätyöpaikan toivossa. En harmikseni ollut hakenut harjoittelutukea edellisen vuoden joulukuussa, koska olin siinä uskossa että harjoittelun voi suorittaa vasta opintojen myöhemmässä vaiheessa. Kuinka väärässä olinkaan! Tätä harmitteli myös tutkimusjohtaja, sillä ilman harjoittelutukea ei harjoittelu keskuksessa ollut mahdollista. Sain kuitenkin mahdollisuuden työskennellä kuukauden keskuksessa tutkimusapulaisena ja samalla nähdä, mitä harjoittelu käytännössä sitten voisi olla.

Aloitin työt elokuun ensimmäisenä maanantaina ja pääsinkin heti tapaamaan keskuksen tutkijat ja muut työntekijät. Joka maanantai keskuksessa oli tapana kokoontua aamukahvien merkeissä, jossa jokainen työntekijä pystyi kertomaan muille omien töiden ja tutkimusten etenemisestä. Olin korvat höröllä kuuntelemassa kun työntekijät kertoivat taustoistaan ja työtehtävistään. Ensimmäistä kertaa opiskelujeni aikana sain konkreettista tietoa tutkijan työstä.

Työtehtäviini sen kuukauden aikana kuului moninaisia tutkimusta avustavia tehtäviä useassa eri tutkimushankkeessa, joka omalta kannaltani oli erittäin mielenkiintoista, sillä siten pääsin tutustumaan hankkeisiin käytännössä. Konkreettisesti työhöni kuului erilaisia tutkimusaineistojen tallennustöitä (jee, SPSS!), ruokapäiväkirjojen tallennusta, keskuksen nettisivujen päivittämistä, arkistointia ja tutkimushoitajan avustamista seurantaperheiden tutkimuskäynneillä. Pääsin myös “kentälle” auttamaan kouluruokailuhankkeen tiimoilta tehtyjen tutkimuskysymysten kokeiluun erääseen kouluun sekä AivoDiet-ravintolaskentaohjelman kehitystyön seurantaan Helsinkiin.

Kuukausi meni vauhdilla eteenpäin ja opin paljon uutta! Ehkä mielenkiintoisinta tuona aikana olivat keskustelut keskuksen työntekijöiden kanssa, sillä juuri nuo keskustelut muuttivat asennettani opiskeluun ja sain rutkasti lisäintoa tavoitella akateemisia unelmiani.

 

 

Teksti: Jan Telford ja Kaisa Leskinen

Kuvat: Kaisa Leskinen, Sanna Rantala

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s