Koç Üniversitesi, yliopisto, jossa olen tämän kevään vaihdossa, sijaitsee İstanbulin Euroopan-puoleisen osan pohjoisnurkassa lähellä Mustaamerta hieman syrjässä suurkaupunkielämästä. Yliopisto perustettiin 1990-luvun lopulla Koç foundationin toimesta – Koçin perhe on Turkin vaikutusvaltaisimpia liikeyhtiödynastioita ja perheen jäsenet ovat nykyisin Turkin suurimpien yritysten omistajia. Yliopisto perustettiin suojellulle metsäalueelle ja sen taustalla oli tietty määrä poliittista kähmintää, mikä toisaalta alkaa olla varsin universaali ilmiö. Yliopiston perustaminen oli niin kutsuttu prestiisisijoitus: kun jokin ryhmittymä on yksinkertaisesti niin iso ja vaikutusvaltainen kuin Koç, tulee ajankohtaiseksi alkaa sijoittaa rahaa erinäisiin kohteisiin, jotka eivät sinänsä tuota voittoa, mutta jotka tuovat hyvää PR:ää ryhmittymälle. Yliopisto on kuitenkin varsin itsenäinen Koç:in ryhmittymästä, käsitykseni mukaan, vaikka se vastaanottaakin suuria summia rahaa emosäätiöltään toimintaansa, sillä vaikka tämä yksityisyliopisto onkin Turkin kallein (ja eräs laadukkaimmista), se ei tähtää voittoon vaan tuottaa suuria alijäämiä vuodesta toiseen; toisaalta jakaen stipendejä opiskelijoilleen ja rahoittaen tutkimusta avokätisesti, unohtamatta varsin mukavia kampusolosuhteita ja toimintaa ”yhteisön hyväksi”.
Maalis-huhtikuun vaihteessa levisi tieto, että yliopisto on vaihtamassa kampusten ja opetustilojen siivoamisesta vastaavaa alihankkijaa kesken lukukauden, perustellen siirtoaan ”siivouksen heikenneellä laadulla”, mikä herätti närää kampuksella. Närä syntyi siitä, että henkilökunnan määrää oli vähennetty ennen väitettyä laadun heikkenemistä ja lisäksi samat siivoojat olivat työskennelleet kampuksella yliopiston perustamisesta lähtien ja muodostaneet lämpimät suhteet henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Kun asiaa tongittiin lisää, saatiin selville että kyseessäolleille 164 työntekijälle oli ilmoitettu asiasta hyvin lyhyellä varoitusajalla, eivätkä he saaneet palkkaa alkuperäisen sopimuksen loppuun asti.
Kaikki varmastikin tehtiin sääntöjen puitteissa, mutta siivojien kohtelun epäeettisyys herätti tähän asti äärimmäisen epäpoliittisen Koçin opiskelijat. Turkissa on ollut aiemminkin opiskelijaliikehdintää, muttei koskaan Koçin sisällä: vallitseva stereotypia yliopiston opiskelijoista onkin, että he ovat rikkaita tutkintoametsästäviä tissiposkia ja mikäpä siinä. Tämän vuoksi olikin shokeeraavaa, kun opiskelijat aktivoituivat ja protestien ensimmäiset päivät muodostuivat kampuksen sisällä tapahtuneista kulkueista; henkilökunta ja opiskelijat marssivat solidaarisuudesta siivoojia kohtaan. Keskusteluissani opetushenkilökunnan kanssa sain kuitenkin kuulla, että opiskelijoiden äärimmäisen yllättävä reaktio tässä asiassa on ratkaiseva, sillä henkilökunta itsekin on tilapäisillä sopimuksilla kiinni, eikä sen kuuntelemista pidetä yhtä tärkeänä johtoportaassa.
(kuvan ‘simit’, turkkilainen versio rinkelistä, ei liity tapaukseen)
Toisella viikolla alkoi tapahtua kunnolla: alkuviikosta joitain luentoja oli peruttu ja loppuviikosta lähestulkoon kaikki. Opiskelijat alkoivat osoittaa mieltään yliopiston portin ulkopuolella tukkien toisen ajokaistan liikenteeltä. Musiikkia soitettiin, puheita pidettiin ja lakana kiinnitettiin yliopiston porttiin. Aluksi ihmettelin paikan valintaa, sillä tämä pakotti opiskelijat kävelemään kampukselta vajaan kilometrin osoittamaan mieltään portille, mutta aloin nähdä tämän jujun. Vaikken valokuvaajia tai lehtimiehiä huomannutkaan portilla liikkuessani, he poimivat jutun ja se pääsi valtakunnallisiin uutisiin. Tämän synnyttämä PR yliopistoon liittyen laittoi todellista painetta johtoportaalle ja taustahahmoille. Perinteisesti poliittisempina pidetyt yliopistot, kuten İstanbul Üniversitesi, antoivat tukensa Koçin protesteille ja kuulin, että porukkaa muista yliopistoista matkusti osallistumaan protesteihin. Yliopisto-opiskelijat alkoivat siivoojien lomautuksen alettua siivoamaan yliopiston tiloja. Tässä vaiheessa yliopiston rehtori, joka oli erottamispäätöksen tekijä ja mielenosoittajien pääasiallinen kritiikin kohde, sekä Koçin perhe, joutuivat todennäköisesti pesettämään alushousujaan hyvin tiheään tahtiin. Perjantaina 7.4. ratkaisun tuli tapahtua ja vaikka opiskelijoiden viikon mittainen kevätloma alkoi tuona päivänä, yliopiston portilla oli mielenosoittajien liikehdintää yöhön asti; myös nuotio oli hyvässä vauhdissa paikalla käydessäni.
Lopputulos tavoitti minut: yliopisto ilmeisesti otti vanhat työntekijät takaisin uuden alihankkijan tarjoamien työntekijöiden rinnalle ja yliopiston työntekijäpolitiikkaa valvomaan perustettiin komitea. Radikaaleimmat mielenosoittajien vaatimukset koskivat siivoojien palkkaamista suoraan yliopiston alaisuuteen, kuten oli tehty vartijoiden suhteen aiemmin, mutta realistisemmat arviot koskivat vain loppukevään palkan maksamista siivoojille – lopputulosta voidaan pitää protestoijien voittona.
Minulle henkilökohtaisesti yhtä tärkeää on tapahtumien symbolinen arvo: vaikken varauksetta innostukaan poliittisesta liikehdinnästä elimellisenä yliopistoelämän osana, minua lämmitti pumpulissakasvavina pidettyjen yliopisto-opiskelijoiden herääminen, minkä täytyy olla jonkinasteinen ”vau”-elämys myös asioita seuranneille turkkilaisille tahoille. Lisäksi sen, kuka siivoaa opiskelijoiden huoneet ja luentotilat, ei pitäisi sotia opiskelijoiden materiaalisia etuja vastaan, eli opiskelijat eivät varsinaisesti olisi reagoimattajättäessään kokeneet paljoakaan haittaa. Siksi pidänkin varsin mukavana, että reaktio havaittuun epäoikeudenmukaisuuteen syntyi ja tuotti tulosta. Kyynikko toki huomauttaa, että onhan opiskelijaprotestointi sentään mukava elämys, mutta siinä ei näkemykseni mukaan ole kaikki, mitä tuohon ilmiöön liittyi. On vaikeaa arvioida, missä määrin tämä merkitsee poliittisen liikehdinnän ja protestoinnin pysyvää lisääntymistä yliopistossa, mutta yleinen ilmapiiri on ollut se, että tämänvuotinen muutos yliopisto-opiskelijoiden käyttäytymisessä on ollut suuri – eivätkä kaikki opiskelijatkaan ole suhtautuneet tähän myönteisesti. Muita protesteja täällä ei toistaiseksi ole ilmaantunut, vaikka kaupungin joissain muissa yliopistoissa ankkalinnameno jatkuu osana arkea.
İstanbulista radikaalia vappua tovereille ja jännittävää vappua luokkavihollisille toivottaa ainejärjestölehtemme ”Sosiopaatin” kulttuurihörhö. Alla on linkki erääseen asiaan liittyvään uutiseen kansallisen (konservatiivishenkisen) sanomalehden sivuilla.
Emppu Nurminen
http://www.todayszaman.com/news-311622-160-workers-fired-at-koc-university-protests-held.html
